Kuten otsikosta voi päätellä  oli Tallinnassa kissanäyttely. Mukana oli Sade (GIC Clavinova Sade Serenada) ja Leo (IP Saca's New World Order). Itse asiassa Kirsi lähti näyttelyyn yksin kissojen kanssa, koska kotona on pienet pennut ja jonkun piti jäädä niitäkin hoitamaan. Ajattelin hyödyntää julkisia kulkuvälineitä eli matka alkoi junalla jatkuen ratikalla ja sitten Katajanokalta laivaan. Sama takaisin tullessa, mutta lisäbonuksena junaa piti vaihtaa Tampereella ja juna saapui vain Seinäjoelle saakka.  Matka Tallinnasta kotiin kesti 11 h, alkoi olla valtaisa väsymys niin emännällä kuin kissoillakin. Hienosti ne silti jaksoivat matkustaa, vaikka junan lemmikkihytissä oli isoja koiria, jotka luonnollisesti tunkivat nenänsä kiinni kissojen bokseihin.... Kissat olivat täysivaltaisia matkustajia, sillä junassa piti maksaa lemmikkilippu, kuten myös hotellissa. Ainoastaan ratikassa ne saivat matkustaa matkatavaranani.

Näyttelypaikkana oli tuttu Kristiine Spordihall, joka tunnetusti on erittäin lämmin paikka. Näin tälläkin kertaa, kun saimme nauttia kesäisestä helteestä ulkona, niin sisällä hallissa oli tropiikki. Lauantaina Leolla oli tuomari Marianne Kuipers-Kossen, jonka mielestä Leolla oli rexeistä päivän paras leuka.  Kuipers-Kossen kertoi Leon olevan kookas uros, jolla on eloisa  ja kaunis ilme sekä upeasti asettuneet korvat. Kuipers-Kossen antoi Leolle viimeisen CAPIB-sertin ja Leo valmistui International Premioriksi! Kuipers-Kossen antoi CACIB-sertin myös Robinille (CH Blytt Ducati).

Leo tuomarin pöydällä (Kuva: Jelena K.)

Uunituore International Premior! (IP Saca's New World Order)

Sadea arvosteli Marino Koot, jonka mielestä Sade oli erittäin harmoninen naaras, jolla on erinomainen päänmuoto, silmien väri sekä erinomaiset  sukat ja kiilat. Sade sai CACS-sertin.

Ihanainen Sade Serenadamme (Kuva: K. Rintapää)

Sunnuntaina Sadea arvosteli Elena Zakorskaja, joka ihaili Saden profiilia ja erinomaista silmien väriä. Myös Saden korvien sijainti ja pieni koko sai kehuja. Näin ollen Saden sai yhdeksännen CACS-sertin eli loppusuora toivottaa häämöttää Jämsässä, jossa Sade kenties valmistuu upeasti korkeimpaan mahdolliseen titteliin eli Supreme Championiksi. Mikäli näin käy Keskisissä 13.6. niin tervetuloa juhlimaan tätä upeaa näyttelypäivää kanssamme kuohuviinein!

Sade tutkailemassa näyttelytouhua (Kuva: K. Rintapää)

Sunnuntaina Leo ja Robin olivat molemmat jälleen samalla tuomarilla eli Vladimir Isakovilla. Isakovin mielestä Leolla on elegantti vartalo, korkeat jalat, erinomainen profiili, suora nenä, vahva leuka, erinomainen silmien muoto ja kaunis väri, korvat erinomaisesti asettuneet ja erinomaisen muotoiset. Yleisvaikutelmana oli suloinen poika ja Isakov antoi Leolle CABPIB-sertin. Robinille Isakov antoi viimeisen CACIB-sertin ja näin ollen Robinkin valmistui International Championiksi!

Robin tuomarin arvosteltavana (Kuva: Jelena K.)

Robin (Kuva: Jelena K.)

Paikalla oli myös Saca's kasvattimme Veeti eli PR Saca's Dallon of Daylight. Veeti sai molempina päivinä paljon kehuja kauniista turkistaan ja lauantaina se valmistuikin International Premioriksi, lämpimät onnittelut Veetin perheelle! Myös sunnuntaina Veeti sai sertin, joten matka jatkuu...

Mikin (IP, GIC Saca's Famous Fellow) tyttäret olivat hakemassa Champion-titteliä ja se niille tulikin lauantaina eli onnittelemme myös Raijaa (CH Pikkupirun Salve Mea) ja Violaa (CH Pikkupirun Mass Destruction) hienosta menestyksestä! Kumpikin sai myös sunnuntaina sertit, joten tyttöjenkin matka jatkuu!

Mikin upea tytär Raija (Kuva: Jelena K.)

Mikin suloinen Viola-tytär (Kuva: Jelena K.)

Kävimme Caritan ja Mikan kanssa nauttimassa erinomaisista antimista vanhassa kaupungissa molempina iltoina. Ravintoloiden hintataso on edullinen Suomeen verrattuna ja kasvisruokiakin on hyvin tarjolla. Caritan kanssa kävimme myös hemmottelemassa itseämme ilusalongissa jalkahoidon merkeissä! Shoppailut jäivät vähiin, koska minun täytyi ajatella selkääni, joka juuri ja juuri kesti jo muutenkin 10 kg repun raahaamisen kotiin saakka... Kokonaisuudessaan reissu oli onnistunut, sertit saatiin joita haettiinkin ja uunituoreita titteleitä tuli roppakaupalla.